Sauli Saarinen (s.1988) aloitti kapellimestariopinnot Sibelius-Akatemian puhallinorkesterin johdon luokalla syyskuussa 2016 ja seuraavana vuonna hän pääsi opiskelemaan Jorma Panulan kapellimestarikursseille Panula-Akatemiaan. Saulin ensimmäinen huomioitava esiintyminen tapahtui vuonna 2019, kun hän työskenteli apulaiskapellimestarina Juhani Nuorvalan ja Juha Siltasen modernissa ’Flash Flash’ -oopperassa, Musica Nova Helsinki -festivaaleilla. Hän johti oopperan viidestä näytöksestä kaksi, mukaan lukien Espoon kaupunginteatterin ensi-illan. Kesäkuussa 2019 hänet kutsuttiin johtamaan Kaartin soittokuntaa orkesterin 200-vuotisfestivaaleille Helsinkiin.

Opintojensa aikana Saulia ovat opettaneet mm. Jorma Panula, David Zinman, Hannu Lintu, Osmo Vänskä, Johannes Schlaefli, Leonid Korchmar, Jukka-Pekka Saraste, Atso Almila, Timothy Redmond, Graeme Jenkins, Nils Schweckendiek, Petri Komulainen, Markus Lehtinen, Arturo Alvarado, Jukka Iisakkila, Petri Sakari, Toomas Kapten, Johannes Gustavsson, Morten Wensberg, Paul Niemisto ja David Claudio. Sauli valmistui musiikin kandidaatiksi Sibelius-Akatemiasta toukokuussa 2019 erinomaisin arvosanoin ja jatkaa nyt opintojaan musiikin maisterin koulutusohjelmassa pääopettajanaan lehtori Petri Komulainen.

Opintojensa aikana hän on päässyt johtamaan mm. Helsingin kaupunginorkesteria, Kuopion kaupunginorkesteria, Vaasan kaupunginorkesteria, Pietarin Sinfoniaorkesteria, Dartington Festivaaliorkesteria, Polyteknikkojen Orkesteria, Nyky Ensemblea, Helsingin Poliisisoittokuntaa sekä kaikkia Suomen puolustusvoimien sotilassoittokuntia. Hän toimii kapellimestarina Tapiolan viihdeorkesterissa ja Puhallinorkesteri Apollossa.

Vuosina 2012-2014 Sauli toimi trumpettisektion äänenjohtajana ensin Vaasan kaupunginorkesterissa ja sitten Pori Sinfonietassa. Nykyään hän toimii trumpettisektion varaäänenjohtajana Kaartin soittokunnassa. Hän soittaa ensimmäistä trumpettia Kaartin Combossa, joka on tunnettu esiintymisistään tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolla (Linnan juhlat). Hän on Suomen Trumpettikillan hallituksen jäsen vuodesta 2019.

Sauli on opiskellut myös musiikin sovittamista ja säveltämistä Sibelius-Akatemiassa Vladimir Agopovin johdolla. Vuonna 2018 Hän teki debyyttinsä säveltäjänä osallistuessaan Suomen Puolustusvoimien järjestämään alkusoitto -sävellyskilpailuun. Hänen sävellyksensä ’Concert Overture for Symphonic Band’ voitti kolmannen palkinnon finaalikonsertissa, joka pidettiin Finlandia-talossa 18.1.2018. Vuonna 2019, hänen sävellyksensä 'Adagio' kantaesitettiin itsenäisyyspäivän Linnan juhlien suorassa lähetyksessä (2,3 milj. katsojaa).

Saulin opintoja ovat tukeneet Rutzyn rahasto, Sibelius-Akatemian tukisäätiö sekä Suomen Kulttuurirahasto.

  • YouTube Social  Icon
  • Facebook Social Icon
  • Instagram Social Icon

©2020 by Sauli Saarinen